JULKISIVUSTAKATSOJAT — ihmis- ja eläinhahmot Helsingin arkkitehtuurissa
Julkisivustakatsojat kääntää tarkkasilmäisen katseen Helsingin arkkitehtuurin yksityiskohtiin. Kirjan aiheena ovat julkisivujen ornamentit, reliefit, veistokset ja muut kuvat, ja vielä tarkemmin kuvien ihmiset, eläimet ja niiden välimuodot. Ne välittävät yleistä uteliaisuutta herättäviä viestejä ja merkityksiä: politiikkaa, valtaa, erotiikkaa, uskontoa, esoteriaa, kauhua ja huumoria. Viattoman näköisiin naisen kasvoihin, karhun päihin ja mielikuvituksellisiin hybridiolioihin liittyy tulenarkoja aatteellisia julistuksia, muinaisen Egyptin ja antiikin jumaluuksia, pilkallista anarkiaa ja sielunveljille tarkoitettuja salaviisaita viestejä.
Kirja esittelee kohteensa 1800-luvun alusta 2000-luvun alkuun, anteliaasti ja arvottamatta, jotta ilmiöstä syntyy laaja kokonaiskuva. Katse ulottuu myös Helsingin ulkopuolelle, aina Viipuria myöten. Unelmiksi jääneet ihmishahmot, erityisesti Carl Ludvig Engelin, Eliel Saarisen ja Alvar Aallon suunnitelmissa, laajentavat kuvaa edelleen. Talojen mukana puretut ornamentit kertovat vuorostaan vaikutteiden ketjusta ja silmittömästä hävitystyöstä.
Julkisivustakatsojat pureutuu väliinputoavan taidemuodon taustoihin ja nostaa esiin aiemmin tuntematonta tietoa ja varjoon jääneitä tekijöitä. Carl Eneas Sjöstrand, Walter Runeberg, Emil Wikström, Robert Stigell, Johannes Haapasalo ja Wäinö Aaltonen ovat kuvanveistäjinä Suomen tunnetuimpia, mutta heidän rakennusveistoksensa ovat jääneet osittain tuntemattomiksi. Keskeisin tekijä on Gunnar Finne, jonka mittava työsarka 1910-luvun alusta 1940-luvulle keskittyi rakennusveistoksiin. Myös keramiikkataiteilija Michael Schilkinin julkisivutyöt esitellään kirjassa laajasti. Tuntemattomampia mestareita ovat stukkatööri Nikolai Belugin, vuolukiven veistäjä Hans Uthuslien ja keinokiveä valanut John Munsterhjelm. Vielä tuntemattomampia ovat historian kirjauksissa täysin ohitetut tekijät ja teokset. Kansikuvan ilveilijä kuuluu niihin.
Kustantaja AtlasArt, Helsinki 2021
Julkisivustakatsojat kääntää tarkkasilmäisen katseen Helsingin arkkitehtuurin yksityiskohtiin. Kirjan aiheena ovat julkisivujen ornamentit, reliefit, veistokset ja muut kuvat, ja vielä tarkemmin kuvien ihmiset, eläimet ja niiden välimuodot. Ne välittävät yleistä uteliaisuutta herättäviä viestejä ja merkityksiä: politiikkaa, valtaa, erotiikkaa, uskontoa, esoteriaa, kauhua ja huumoria. Viattoman näköisiin naisen kasvoihin, karhun päihin ja mielikuvituksellisiin hybridiolioihin liittyy tulenarkoja aatteellisia julistuksia, muinaisen Egyptin ja antiikin jumaluuksia, pilkallista anarkiaa ja sielunveljille tarkoitettuja salaviisaita viestejä.
Kirja esittelee kohteensa 1800-luvun alusta 2000-luvun alkuun, anteliaasti ja arvottamatta, jotta ilmiöstä syntyy laaja kokonaiskuva. Katse ulottuu myös Helsingin ulkopuolelle, aina Viipuria myöten. Unelmiksi jääneet ihmishahmot, erityisesti Carl Ludvig Engelin, Eliel Saarisen ja Alvar Aallon suunnitelmissa, laajentavat kuvaa edelleen. Talojen mukana puretut ornamentit kertovat vuorostaan vaikutteiden ketjusta ja silmittömästä hävitystyöstä.
Julkisivustakatsojat pureutuu väliinputoavan taidemuodon taustoihin ja nostaa esiin aiemmin tuntematonta tietoa ja varjoon jääneitä tekijöitä. Carl Eneas Sjöstrand, Walter Runeberg, Emil Wikström, Robert Stigell, Johannes Haapasalo ja Wäinö Aaltonen ovat kuvanveistäjinä Suomen tunnetuimpia, mutta heidän rakennusveistoksensa ovat jääneet osittain tuntemattomiksi. Keskeisin tekijä on Gunnar Finne, jonka mittava työsarka 1910-luvun alusta 1940-luvulle keskittyi rakennusveistoksiin. Myös keramiikkataiteilija Michael Schilkinin julkisivutyöt esitellään kirjassa laajasti. Tuntemattomampia mestareita ovat stukkatööri Nikolai Belugin, vuolukiven veistäjä Hans Uthuslien ja keinokiveä valanut John Munsterhjelm. Vielä tuntemattomampia ovat historian kirjauksissa täysin ohitetut tekijät ja teokset. Kansikuvan ilveilijä kuuluu niihin.
Kustantaja AtlasArt, Helsinki 2021
OIKAISUJA • TÄSMENNYKSIÄ • TÄYDENNYKSIÄ 25.1.2022
Kuten väistämättä ja aina tapahtuu, näin laajaan tietokirjaan jää painon jälkeistä korjattavaa, useimmiten pientä, mutta paikoilleen jämähtäneen tulkinnan takia yksi vähän suurempikin.
Ohessa on korjauksista ja täydennyksistä päivittyvä lista, jonka voi ladata tulostettavana pdf-tiedostona myös tästä.
Kommentteja ja korjausehdotuksia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen juha.ilonen(a)welho.com.
sivu 27 (1.1.2022)
Tarkennus suunnittelijatietoon:
1895 • Tähtitorninkatu 4
arkkitehti 1891 • Carl Rupert Rosenberg (1860–1892)
arkkitehti 1895 • Ricardo Björnberg (1861–1917)
Arkkitehti Ricardo Björnberg vastasi suunnittelutyöstä talon rakennusvaiheessa. Talon varsinainen arkkitehti on kuitenkin Carl Rupert Rosenberg, jonka toimistoa Björnberg ja Waldemar Aspelin (1854–1923) jatkoivat Rosenbergin kuoltua kolme vuotta ennen talon valmistumista. Rosenbergin suunnitelmaan kuului myös saman tontin viisikerroksinen rakennus Vuorimiehenkatu 3, joka jäi toteuttamatta.
Björnberg on mainittu talon suunnittelijana Teknikern-lehden muistokirjoituksessa. > Schjerfbeck, Magnus: Carl Ricardo Björnberg. In memoriam. Teknikern 4/1917: 112–114. // Rosenbergin allekirjoittamat julkisivupiirustukset 1891 > rakennusvalvonnan arkisto.
sivu 43 (5.1.2022)
Snellman, ei Lönnrot
Sivulla mainitaan Suomen Pankin edustalla oleva Emil Wikströmin veistämä patsas (1923). Se esittää tietysti J. V. Snellmania eikä Elias Lönnrotia, jonka muistomerkin Wikström oli veistänyt aiemmin (paljastettu 1902, Lönnrotin puistikko). Viitetiedoissa jalustalla istuu kuitenkin asianmukaisesti Snellman (viite 20 s. 437).
sivu 192 (1.1.2022)
1904 • Norma • Luotsikatu 10 • Kauppiaankatu 3
rakennuttaja • Rak. O.Y. Norma
arkkitehti 1903–1904 • Werner von Essen (1875–1947) / von Essen, Kallio, Ikäläinen
Rottakuningas?
Norma-talon ovien puukaiverruksissa on kuvattu kotieläinten ”ravintoketju”. Koiran ja kissan lisäksi kolmannen aiheena on hiirtä todennäköisemmin rotta.
Norman rottaryhmä muodostaa kehän, jonka keskiössä rottien hännät kietoutuvat toisiinsa. Asetelma tunnetaan ”rottakuninkaana” (saks. Rattenkönig). Euroopan museoissa on säilötty 1600-luvulta alkaen löydettyjä nuorten rottien rykelmiä, joissa niiden hännät ovat tarttuneet toisiinsa joko luonnollisen liima-aineen takia tai ihmisten sitomina. Asuinrakennuksen oven ornamenttina rottakuningas on kuitenkin outo, sillä myyteissä sen löytämistä on pidetty huonona enteenä.
Norman arkkitehti Werner von Essen oli taideteollisuusaktiivi, joka teki pitkän uran opetustyössä. Hänet tunnetaan mm. merkkien muotoilijana, pilapiirtäjänä sekä Ateneumin edeltäjän Taideteollisuuskeskuskoulun opettajana ja rehtorina.
Rottakuninkaasta > Un mystère jamais élucidé ! - Musées de Strasbourg // Werner von Essenistä > Werner von Essen 50 år. Hufvudstadsbladet 4.9.1925: 6.
Kiitos Amokselle kaiverruksen näkemisestä rottakuninkaana.
Vasemmalla Norman ulko-oven rotta-aiheinen puukaiverrus (1904). Oikealla vuonna 1895 Saksan Dellfeldistä löydetty ”rottakuningas”. Strasbourgin eläintieteellisen museon kokoelmat. Valokuva: Edelseider, Wikimedia Commons.
Kuten väistämättä ja aina tapahtuu, näin laajaan tietokirjaan jää painon jälkeistä korjattavaa, useimmiten pientä, mutta paikoilleen jämähtäneen tulkinnan takia yksi vähän suurempikin.
Ohessa on korjauksista ja täydennyksistä päivittyvä lista, jonka voi ladata tulostettavana pdf-tiedostona myös tästä.
Kommentteja ja korjausehdotuksia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen juha.ilonen(a)welho.com.
sivu 27 (1.1.2022)
Tarkennus suunnittelijatietoon:
1895 • Tähtitorninkatu 4
arkkitehti 1891 • Carl Rupert Rosenberg (1860–1892)
arkkitehti 1895 • Ricardo Björnberg (1861–1917)
Arkkitehti Ricardo Björnberg vastasi suunnittelutyöstä talon rakennusvaiheessa. Talon varsinainen arkkitehti on kuitenkin Carl Rupert Rosenberg, jonka toimistoa Björnberg ja Waldemar Aspelin (1854–1923) jatkoivat Rosenbergin kuoltua kolme vuotta ennen talon valmistumista. Rosenbergin suunnitelmaan kuului myös saman tontin viisikerroksinen rakennus Vuorimiehenkatu 3, joka jäi toteuttamatta.
Björnberg on mainittu talon suunnittelijana Teknikern-lehden muistokirjoituksessa. > Schjerfbeck, Magnus: Carl Ricardo Björnberg. In memoriam. Teknikern 4/1917: 112–114. // Rosenbergin allekirjoittamat julkisivupiirustukset 1891 > rakennusvalvonnan arkisto.
sivu 43 (5.1.2022)
Snellman, ei Lönnrot
Sivulla mainitaan Suomen Pankin edustalla oleva Emil Wikströmin veistämä patsas (1923). Se esittää tietysti J. V. Snellmania eikä Elias Lönnrotia, jonka muistomerkin Wikström oli veistänyt aiemmin (paljastettu 1902, Lönnrotin puistikko). Viitetiedoissa jalustalla istuu kuitenkin asianmukaisesti Snellman (viite 20 s. 437).
sivu 192 (1.1.2022)
1904 • Norma • Luotsikatu 10 • Kauppiaankatu 3
rakennuttaja • Rak. O.Y. Norma
arkkitehti 1903–1904 • Werner von Essen (1875–1947) / von Essen, Kallio, Ikäläinen
Rottakuningas?
Norma-talon ovien puukaiverruksissa on kuvattu kotieläinten ”ravintoketju”. Koiran ja kissan lisäksi kolmannen aiheena on hiirtä todennäköisemmin rotta.
Norman rottaryhmä muodostaa kehän, jonka keskiössä rottien hännät kietoutuvat toisiinsa. Asetelma tunnetaan ”rottakuninkaana” (saks. Rattenkönig). Euroopan museoissa on säilötty 1600-luvulta alkaen löydettyjä nuorten rottien rykelmiä, joissa niiden hännät ovat tarttuneet toisiinsa joko luonnollisen liima-aineen takia tai ihmisten sitomina. Asuinrakennuksen oven ornamenttina rottakuningas on kuitenkin outo, sillä myyteissä sen löytämistä on pidetty huonona enteenä.
Norman arkkitehti Werner von Essen oli taideteollisuusaktiivi, joka teki pitkän uran opetustyössä. Hänet tunnetaan mm. merkkien muotoilijana, pilapiirtäjänä sekä Ateneumin edeltäjän Taideteollisuuskeskuskoulun opettajana ja rehtorina.
Rottakuninkaasta > Un mystère jamais élucidé ! - Musées de Strasbourg // Werner von Essenistä > Werner von Essen 50 år. Hufvudstadsbladet 4.9.1925: 6.
Kiitos Amokselle kaiverruksen näkemisestä rottakuninkaana.
Vasemmalla Norman ulko-oven rotta-aiheinen puukaiverrus (1904). Oikealla vuonna 1895 Saksan Dellfeldistä löydetty ”rottakuningas”. Strasbourgin eläintieteellisen museon kokoelmat. Valokuva: Edelseider, Wikimedia Commons.
sivu 118 (viittaukset tähän myös s. 11, 121, 149, 166, 169) (1.1.2022)
1891 • Kalevan talo • Erottajankatu 2 • Uudenmaankatu 1
Rakennuttaja • Försäkringsaktiebolaget Kaleva
arkkitehti • Theodor Höijer (1843–1910)
atlanttiveistokset • Robert Stigell (1852–1907)
Leijonan talja, ei karhun
Robert Stigellin veistämien atlanttien talja on enemmän leijonan kuin karhun, joten tulkinta heimoaatteesta menee uusiksi. Karhuntaljaa käytettiin kansallistunnetta kohottavana Suomi-neidon asusteena mm. Walter Runebergin veistämän J. L. Runebergin muistopatsaan (1885) ja Aleksanteri II:n muistomerkin (1894) jalustaosissa.
Robert Stigellin tyyli oli realismi. Hän tunsi hyvin myös karhun anatomian ja olisi todennäköisesti esittänyt karhuntaljan pitkäkuonoisena kuten oppimestarinsa Runeberg. Kalevan talon rakennusvaiheessa karhut olivat asuttaneet Korkeasaaren eläintarhaa jo pari vuotta, ja sieltä Stigell lainasi myöhemmin elävän karhunpennun Aulangon karhuveistostaan varten (> s. 174).
Kalevan talon leinonantaljaisten atlanttien hahmo on todennäköisimmin antiikin arkkityyppisin sankari, kreikkalaismyytin väkivahva Herakles, joka tunnetaan syntiensä sovituksena tekemistään urotöistä. Niihin kuului paikallista väestöä terrorisoineen Nemean leijonan kuristaminen ja nylkeminen sen omilla kynsillä. Taljaa Herakles käytti sen jälkeen asusteenaan.
Herakles tunnetaan myös atlanttihahmojen alkulähteen, Atlas-titaanin sijaisena. Urotekoja tehdessään hän joutui Atlaksen juonittelemana kannattelemaan hetken aikaa taivaankantta, mutta pääsi vastajuonella vapaaksi.
Herakleen pylväinä tunnetaan Gibraltarin salmen portiksi muodostavat vuoret, mutta taiteessa ne on esitetty myös arkkitehtonisena pylväsparina. Kalevan talossa Theodor Höijerin suosimia graniittipylväitä on poikkeuksellisen paljon, 32, joista atlanttien väliset kaksi voi nähdä Herakleen pylväinä.
Roomalaisissa myyteissä Herakles sai nimen Hercules, ja häntä pidettiin mm. kaupankäynnin suojelijana.
Leijonan taljan voi nähdä myös yleisempänä voima-asusteena ja Suomen tunnuseläimenä, osana 1800-luvun loppua kohti kiihtyvää kansallista liikehdintää, johon vakuutusyhtiökin osallistui nimeään myöten.
Herakles, Hercules, Nemean leijona > Castrén, Paavo ; Pietilä-Castrén, Leena (2000): Antiikin käsikirja. [Helsinki]: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2000. Sivut 207–209, 365.
Vasemmalla ja keskellä Erottajankatu 2:n atlantit. Herakles kantaa arkkitehtonisia pylväitä esim. Heinrich Aldegreverin kaiverruksessa vuodelta 1550 (kuva oikealla).
Aldegreverin kaiverrus > The Metropolitan Museum of Art > https://www.metmuseum.org/art/collection/search/428685
Aiheen uusimpia tulkintoja on Afrikan puoleisen Espanjan Ceutaan vuonna 2005 pystytetty valtava pronssiveistos, jonka on veistänyt Ginés Serrán Pagán (1949–).
1891 • Kalevan talo • Erottajankatu 2 • Uudenmaankatu 1
Rakennuttaja • Försäkringsaktiebolaget Kaleva
arkkitehti • Theodor Höijer (1843–1910)
atlanttiveistokset • Robert Stigell (1852–1907)
Leijonan talja, ei karhun
Robert Stigellin veistämien atlanttien talja on enemmän leijonan kuin karhun, joten tulkinta heimoaatteesta menee uusiksi. Karhuntaljaa käytettiin kansallistunnetta kohottavana Suomi-neidon asusteena mm. Walter Runebergin veistämän J. L. Runebergin muistopatsaan (1885) ja Aleksanteri II:n muistomerkin (1894) jalustaosissa.
Robert Stigellin tyyli oli realismi. Hän tunsi hyvin myös karhun anatomian ja olisi todennäköisesti esittänyt karhuntaljan pitkäkuonoisena kuten oppimestarinsa Runeberg. Kalevan talon rakennusvaiheessa karhut olivat asuttaneet Korkeasaaren eläintarhaa jo pari vuotta, ja sieltä Stigell lainasi myöhemmin elävän karhunpennun Aulangon karhuveistostaan varten (> s. 174).
Kalevan talon leinonantaljaisten atlanttien hahmo on todennäköisimmin antiikin arkkityyppisin sankari, kreikkalaismyytin väkivahva Herakles, joka tunnetaan syntiensä sovituksena tekemistään urotöistä. Niihin kuului paikallista väestöä terrorisoineen Nemean leijonan kuristaminen ja nylkeminen sen omilla kynsillä. Taljaa Herakles käytti sen jälkeen asusteenaan.
Herakles tunnetaan myös atlanttihahmojen alkulähteen, Atlas-titaanin sijaisena. Urotekoja tehdessään hän joutui Atlaksen juonittelemana kannattelemaan hetken aikaa taivaankantta, mutta pääsi vastajuonella vapaaksi.
Herakleen pylväinä tunnetaan Gibraltarin salmen portiksi muodostavat vuoret, mutta taiteessa ne on esitetty myös arkkitehtonisena pylväsparina. Kalevan talossa Theodor Höijerin suosimia graniittipylväitä on poikkeuksellisen paljon, 32, joista atlanttien väliset kaksi voi nähdä Herakleen pylväinä.
Roomalaisissa myyteissä Herakles sai nimen Hercules, ja häntä pidettiin mm. kaupankäynnin suojelijana.
Leijonan taljan voi nähdä myös yleisempänä voima-asusteena ja Suomen tunnuseläimenä, osana 1800-luvun loppua kohti kiihtyvää kansallista liikehdintää, johon vakuutusyhtiökin osallistui nimeään myöten.
Herakles, Hercules, Nemean leijona > Castrén, Paavo ; Pietilä-Castrén, Leena (2000): Antiikin käsikirja. [Helsinki]: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2000. Sivut 207–209, 365.
Vasemmalla ja keskellä Erottajankatu 2:n atlantit. Herakles kantaa arkkitehtonisia pylväitä esim. Heinrich Aldegreverin kaiverruksessa vuodelta 1550 (kuva oikealla).
Aldegreverin kaiverrus > The Metropolitan Museum of Art > https://www.metmuseum.org/art/collection/search/428685
Aiheen uusimpia tulkintoja on Afrikan puoleisen Espanjan Ceutaan vuonna 2005 pystytetty valtava pronssiveistos, jonka on veistänyt Ginés Serrán Pagán (1949–).
sivu 242 (1.1.2022)
kuvien kirjaimet kuvatekstissä F, G > G, H:
Kansallismuseon itäsivu (G)
Saarisen suunnittelema vuoden 1909 setelisarja (H)
sivu 368 (25.1.2022)
Täydennys, suunnittelijatieto:
Hakaniemen hallin neonvalolaitteen piirustuksen laati Rakennusviraston sisustusarkkitehti Esko Pajamies (1931–1990). Selostuksessa naisparia kutsutaan “nukkeryhmäksi”. Lopullisen, hieman muutetun hahmon piirsi graafikko-kuvittaja Pekka Vuori (1935–).
Hakaniemen hallin arkkitehdiksi on mainittava Einar Flinckenbergin (1884–1933) lisäksi Karl Hård af Segerstad (1873–1931), joka allekirjoitti piirustukset Flinckenbergin lisäksi kaupunginarkkitehdin virassaan, todennäköisesti myös suunnittelijan ominaisuudessa.
Hakaniemen kauppahalli : Rakennushistoriaselvitys. Arkkitehtitoimisto Lehto Peltonen Valkama Oy 15.3.2012 (ei julkaistu). Pajamiehen piirustus ja selostus sivulla 28. Arkkitehtien työnjaon pohdintaa s. 10–11. / Pekka Vuoren osuudesta: Puhelinkeskustelu 23.1.2022 Petra Ilonen – Pekka Vuori. Kiitos Petralle tiedosta.
sivu 385 (28.1.2022)
Tarkennus karhunkaatoon:
Josef Wilhelm Wallander (1821–1888) teki karhunkaatoaiheesta useita versioita eri taustoilla. Lähimpänä Topeliuksen Maamme-kirjan kuvaa on maalaus vuodelta 1861, jonka Wallander signeerasi yhdessä Alfred Wahlbergin (1834–1906) kanssa.
Vasemmalla Wallanderin maalauksesta (1858) tehty litografia (1864-65), keskellä Wallanderin ja Wahlbergin yhdessä signeeraama maalaus (1861). Oikealla Topeliuksen Maamme-kirjan Martti Kitusesta kertova kuvituskuva (1875).
1861 maalaus > Nationalmuseum > https://digitaltmuseum.se/021046508046/vinterlandskap-med-bjornjakt
1864/5 maalaus > Nordiska museet > https://digitaltmuseum.se/011023447969/tavla
kuvien kirjaimet kuvatekstissä F, G > G, H:
Kansallismuseon itäsivu (G)
Saarisen suunnittelema vuoden 1909 setelisarja (H)
sivu 368 (25.1.2022)
Täydennys, suunnittelijatieto:
Hakaniemen hallin neonvalolaitteen piirustuksen laati Rakennusviraston sisustusarkkitehti Esko Pajamies (1931–1990). Selostuksessa naisparia kutsutaan “nukkeryhmäksi”. Lopullisen, hieman muutetun hahmon piirsi graafikko-kuvittaja Pekka Vuori (1935–).
Hakaniemen hallin arkkitehdiksi on mainittava Einar Flinckenbergin (1884–1933) lisäksi Karl Hård af Segerstad (1873–1931), joka allekirjoitti piirustukset Flinckenbergin lisäksi kaupunginarkkitehdin virassaan, todennäköisesti myös suunnittelijan ominaisuudessa.
Hakaniemen kauppahalli : Rakennushistoriaselvitys. Arkkitehtitoimisto Lehto Peltonen Valkama Oy 15.3.2012 (ei julkaistu). Pajamiehen piirustus ja selostus sivulla 28. Arkkitehtien työnjaon pohdintaa s. 10–11. / Pekka Vuoren osuudesta: Puhelinkeskustelu 23.1.2022 Petra Ilonen – Pekka Vuori. Kiitos Petralle tiedosta.
sivu 385 (28.1.2022)
Tarkennus karhunkaatoon:
Josef Wilhelm Wallander (1821–1888) teki karhunkaatoaiheesta useita versioita eri taustoilla. Lähimpänä Topeliuksen Maamme-kirjan kuvaa on maalaus vuodelta 1861, jonka Wallander signeerasi yhdessä Alfred Wahlbergin (1834–1906) kanssa.
Vasemmalla Wallanderin maalauksesta (1858) tehty litografia (1864-65), keskellä Wallanderin ja Wahlbergin yhdessä signeeraama maalaus (1861). Oikealla Topeliuksen Maamme-kirjan Martti Kitusesta kertova kuvituskuva (1875).
1861 maalaus > Nationalmuseum > https://digitaltmuseum.se/021046508046/vinterlandskap-med-bjornjakt
1864/5 maalaus > Nordiska museet > https://digitaltmuseum.se/011023447969/tavla
sivut 418 ja 488 (7.2.2022)
Käpy ja Simo Paavilaisen syntymävuodet ovat vaihtaneet paikkaa. Käpy Paavilainen on syntynyt 1947, Simo Paavilainen 1944.
sivu 476 (lähdeluettelo) (1.1.2022)
Sivulla 226 viitataan lähteeseen [Suvikumpu 2006], joka on jäänyt pois lähdeluettelosta.
Suvikumpu, Liisa (2006): Tarina Helsingistä : Torilinna 1906-2006. [Helsinki]: Asunto-osakeyhtiö Torilinna 2006.
Lataa oikaisujen PDF-tiedosto tästä
Käpy ja Simo Paavilaisen syntymävuodet ovat vaihtaneet paikkaa. Käpy Paavilainen on syntynyt 1947, Simo Paavilainen 1944.
sivu 476 (lähdeluettelo) (1.1.2022)
Sivulla 226 viitataan lähteeseen [Suvikumpu 2006], joka on jäänyt pois lähdeluettelosta.
Suvikumpu, Liisa (2006): Tarina Helsingistä : Torilinna 1906-2006. [Helsinki]: Asunto-osakeyhtiö Torilinna 2006.
Lataa oikaisujen PDF-tiedosto tästä